Yangia kehiin, naiset!

Onni löytyy tasapainosta. Tiedäthän, yin ja yang kultaisella keskitiellä. Mutta toisinaan voi joutua tekemään radikaaleja tekoja tasapainon palauttamiseksi. Kuten silloin, kun on viettänyt liian kauan elämästään yin-joogan uinuvassa joutsenessa. Silloin on aika vetää hanskat käteen ja antaa nyrkkeilysäkille kyytiä!

Nyt ymmärrän, miksi ihmisiä houkutellaan epämukavuusalueelle. Vain sieltä voi löytää ne puolet itsestään, joihin ei ole vielä saanut tutustua. Sillä meistä kaikista löytyy niin yiniä kuin yangia, pehmeyttä ja kovuutta, passiivisuutta ja aktiivisuutta. Mutta usein jompikumpi näistä vie voiton arjessa ja tasapaino järkkyy.

Olin unohtunut leppoisaan yin-moodiin. Meditointia, hengittelyä, raukeaa yin-joogaa ja pitkiä kävelylenkkejä. Omien tunteiden kuuntelua ja intuition lietsontaa. Kaikki pehmeää naisenergiaa, pelkkää yiniä.

Onneksi ihana osteopaattini ystävällisesti vinkkasi, että vähän rankempikin meno voisi tehdä hyvää. Nimittäin treenit, joissa hiki lentää, rajat paukkuvat ja patoutuneet *#*#tukset isketään ulos kunnon äijäenergialla! Yin-puoleni oli lamaantunut kauhusta, mutta uinuva yang-puoli myhäili jo innoissaan. On tätä odotettukin…

Siispä kuntonyrkkeily-kurssille. Se tuntui sopivan pehmeältä johdannolta yangin maailmaan. Yksinkertaisen tehokasta tekemistä ilman aivotyöskentelyä ja veren makua suussa. Näin siis kuvittelin.

Jo ensimmäisellä viikolla selvisi, että nyrkkeily (myös kunto-sellainen) on ennen kaikkea ja nimenomaan aivotyöskentelyä. Ja vaikka veri ei vielä suussa maistunutkaan, verenhimo kylläkin. Kun lyönteihin alkoi löytää tekniikkaa ja rytmiä, olisin voinut hakata säkkiä ikuisuuden. Mikä ihana uusi maailma!

Tämä on jotain ihan muuta kuin yin-jooga. Tässä on tulta ja munaa. Ja mikä oudointa, tähän tulee himo!

nyrkkeilyhanskat

En ollut tajunnut, miten hyvältä kunnon mäiskintä voi tuntua. Miten mahtavaa on valua hiestä jo vartin jälkeen ja lähteä tunnin päästä salista endorfiinipöllyissä naama helottavan punaisena. Tämä jos mikä voimaannuttaa! Tämä jos mikä on terapiaa!

Mutta parasta on se, että olen saanut tutustua itsessäni uuteen puoleen. Siihen piilossa olleeseen taistelijaan, joka hakkaa säkkiä silmät kiiluen ja antaa palaa. Tuota naista en vielä pari kuukautta sitten tuntenutkaan. Mutta sen tiedän, että tykkään hänestä jo nyt.

Lue MeNaisissa julkaistu Iskukunnossa-juttuni tästä linkistä!

nyrkkeily

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: