Kävelen paljain jaloin pehmeällä sammaleella. Auringon lämpö ihollani, ympärillä tuulen humina. Männyt kohoavat kohti ääretöntä taivasta. Jokainen askel tuo minua lähemmäs itseäni.

Tuntuu kuin ajatukset häviäisivät tuulen mukana, solahtaisivat paljaista jalkapohjista pehmeän maan syliin. Niiden mukana minusta katoaa kaikki turha ja jäljelle jää vain se, kuka todella olen.

Ennen koronaa luonnon täytyi huutaa, jotta se sai täyden huomioni. Vain mahtipontinen aava meri, valtavat vuoristot, ylimaalliset auringonlaskut tai massiiviset puuvanhukset onnistuivat hiljentämään mieleni. Eikä taika kestänyt kuin hetken, kun katselin taas maailmaa ajatusteni sumuisen verhon läpi – elämästä ulkopuolisena.

Mutta sitten tuli korona ja sen mukana tunteet, jotka pakottivat takaisin luontoon. Ihan kuin jokin sisälläni olisi tiennyt, minkä olin unohtanut ja mitä tarvitsin. Tuntea maa jalkojen alla, puunrunko selkää vasten ja lehtien rauhoittava hyrinä: Olet turvassa. Olet tässä.

Korona opetti minulle, mitä tarkoittaa olla yhteydessä luontoon. Nyt tiedän, miksi se on niin tärkeää.

Kun olen yhteydessä luontoon, olen yhteydessä itseeni.

Vain luonnossa voin tuntea sieluni elementit, sillä ne ovat siellä aina läsnä.

Vapaus, äärettömyys, turva ja rakkaus.

Kaikki luonnossa kuiskii näitä neljää sanaa – ja hetken päästä oma sydämenikin ne tunnistaa.

Mieli rauhoittuu, koska sen ei enää tarvitse etsiä.
Voin vain olla, sillä muistan taas, kuka olen.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: