Kaikki on kuin ennen, eikä mikään ole kuin ennen. Istun läppärini takana ja katselen ulos keittiön ikkunasta kadun kulkijoita. Kuten aina ennenkin, mutta nyt yksinolo on saanut uuden merkityksen. Olen keskellä pysähdyskuvaa, jossa elämä on kohdattava hetki hetkeltä. Ilma on täynnä kysymyksiä. Milloin uskallan taas hengittää vapaasti? Milloin voin nähdä ja halata ystäviä, vanhempia ja veljeä seuraavan kerran? Korona on pysäyttänyt koko maailman paikoilleen ja pakottanut kohtaamaan elämän sellaisena kuin se oikeasti on: täydellisen hallitsemattomana ja joka hetki muuttuvana. Mutta se on myös palauttanut takaisin oman voiman äärelle.

“Life is what happens to you while you’re busy making other plans” – Elämä tapahtuu silloin, kun olet uppoutunut muihin suunnitelmiin, sanoi John Lennon.
Elämällä on muita suunnitelmia ja hetkessä huomaat, että voitkin unohtaa omat suunnitelmasi. Yhtäkkiä kaikki on peruttu, aiemmin vatvotut murheet unohtuneet ja huomaat joutuneesi keskelle yhtä suurta mindfulness-harjoitusta. Voitko hyväksyä tämän uuden todellisuuden, tämän hetken ja sen herättämät tunteet?

Voitko hyväksyä sen, ettei vastauksia ole?

Olemme kaikki keskellä suurta aaltoa, jonka pyyhkäisyn jälkeen entistä ei enää ole. Ja mitään tästä et voi pohjimmiltaan kontrolloida. Voit vain hyväksyä sen ja valita, jäätkö kiinni pelkoon vai otatko muutoksen vastaan luottamuksella.

Kun jotain uutta ja yllättävää tapahtuu, kysymme usein: Onko se uhka vai mahdollisuus? Haasteen todellisen luonteen kartoittaminen luo turvallisuuden tunnetta, mutta aina se ei ole mahdollista. Korona on uhka ja mahdollisuus – se on selvää jo näin hyökyaallon ensimetreillä. Kun tavallinen arki on otettu pois, elämä on kutistunut omien kotiseinien sisälle eikä kukaan osaa antaa vastauksia, elämä kutsuu kääntämään huomion sisäänpäin. Kun kaikki ulkoinen häly on hiljennetty, mitä kuulet nousevan sisimmästäsi? Minkä näet selkeämmin nyt, kun maailmasi on pysähtynyt hetkeksi? Mikä sydämessäsi tahtoo huomiosi? Mikä tuntuu oikealta? Mikä tahtoo tapahtua?

Kun kaikki turha on riisuttu, mitä jää jäljelle?

Yhtäkkiä pysähdyskuva keittiön ikkunasta terävöityy. Näen pienet silmut oksissa, joita tuuli liikuttaa. Tunnen sydämeni tasaisen lyönnin ja viileän ilmavirran sieraimissa. Alla kadulla kävelee vanhempi nainen ja sydämeni tunnistaa hänet. Syvällä sisimmässä liikkuu lämmin virta, joka yhdistää meidät. Mieleeni tulee varmasti vielä monia, monia ajatuksia ja niiden herättämiä tunteita, mutta juuri nyt, näissä hengenvedoissa, kaikki on hyvin.

PS. Tämä laulu on soinut viime aikoina mielessäni ja sen sanat ovat saaneet uuden merkityksen. Entä jos ne on osoitettukin itselle? Millaisen mahdollisuuden olet saanut aloittaa alusta, löydettyäsi itsesi uudelleen?