Maalaa kuka tahdot olla

Olen löytänyt uuden maailman. Se kuplii luovaa leikkiä, sitä lapsuudesta tuttua iloa, joka syntyy tässä hetkessä. Sekoitan oman sieluni sävyt, kastan sormet niihin ja leikki voi alkaa! Intuitiivinen maalaaminen akryyliväreillä herättää luovuuden, mutta leikin varjolla oppii myös paljon muuta. Maalaamisella ja elämällä on nimittäin yllättävän paljon yhteistä…

Mitä teet, kun kaikki on mahdollista?
Tyhjä valkoinen kanvas esittää saman kysymyksen kuin elämä joka aamu. Kaikki on mahdollista, joten mitä haluat tehdä? Elämän kysymykseltä on helppo ummistaa silmänsä ja paeta päivän rutiineihin, mutta puhtaan valkoisen taulupohjan edessä kysymys on pakko kohdata. Siksi tyhjä taulu voi saada lamaantumaan pelosta tai täyttymään innostuksesta. Kun seisot pensseli kädessä valkoisen kankaan edessä, sinulla on loistava tilaisuus oppia itsestäsi. Mitä tunteita tyhjä taulu mahdollisuuksineen herättää? Pelkäätkö ettet osaa? Vaaditko täydellistä lopputulosta, vaikka maalaisit ensimmäistä kertaa? Tahdotko suunnitella kuvan valmiiksi mielessäsi ennen ensimmäistä vetoa? Vai lähdetkö innoissasi tutkimusmatkalle, vaikka määränpäästä ei ole tietoakaan? Annatko oman tunteesi johtaa ja luotatko siihen, että yksi valinta vie aina seuraavaan ja lopulta perille?

Kanvas on peili, joka heijastaa kuka olet. Mutta se on myös harjoituskenttä, jolla voi testata, miltä tuntuisikin olla joku muu – joku, joka pelkää vähemmän.

Uskallatko luottaa prosessiin?
Maalaatko elämääsi ja tauluasi suunnitellen vai sallien? Uskotko, että paras lopputulos syntyy etukäteen miettien ja valintoja tarkasti pohtien? Vai oletko valmis luottamaan siihen, mitä nousee hetkestä – jostain paljon syvemmältä kuin tietoinen mielesi? Maalatessa voit alkaa huomata, että sinussa on suurempiakin voimia (ja paljon hienompia tauluja) kuin tietoinen mielesi voisi koskaan kuvitella. Toki voit suunnitella unelmiesi maalauksen tai elämän ja pakottaa ne ennalta päätettyyn muottiin. Mutta luovuus, uuden luominen, ei synny mielessä. Se syttyy siinä tyhjässä tilassa, kun ajatukset hiljenevät. Kun luovut kontrollista (ja sen mukana pelosta), teet tilaa jollekin sellaiselle, jonka olemassaolosta et vielä tiedä. Sitä kutsutaan rohkeudeksi, eikä luovuutta ole ilman rohkeutta.

Syvyys tulee pimeydestä
Niin maalatessa kuin arjessa on inhimillistä tavoitella kaunista ja esittelykelpoista lopputulosta: nättiä taulua, mukavaa persoonaa. On helppoa pysytellä omien lempisävyjen parissa, olivat ne sitten akryylivärejä tai tunteita, ajatuksia ja toimintatapoja. Helppouden lisäksi se on turvallista – ja tylsää. Jos tauluunsa tai elämäänsä haluaa syvyyttä, on uskallettava näyttää ja käyttää myös niitä tummempia sävyjä. Mitä tunteita sinussa nousee, kun valitsetkin inhokkisävysi ja teet taulustasi hetkeksi tarkoituksella ruman? Tai kun annat itsellesi luvan tuntea ja toimia täysin uudella tavalla arjessa? Kun uskallat maalata koko paletilla, myös niillä synkimmillä sävyillä, maalaus saa syvyyttä ja tulee heti kiinnostavammaksi. Ihan kuten sinä itse.

Mikä muuttui tehdessä?
Kuten elämässä, myös maalauksessa oleellisinta ei ole valmis taulu seinällä tai CV kansiossa. Koko homman pointti piilee prosessissa: mitä koet ja oivallat tehdessä, mitä uskallat kokeilla ja mistä päästää irti matkan aikana… Kanvas on turvallinen paikka harjoitella rohkeutta, luottamusta ja irti päästämistä, sillä aina voi maalata uuden kerroksen. Harjoituksista syntynyt taulu on vain kuin matkalippu – muisto reissusta, joka vei taas hieman lähemmäs itseäsi.

**********
Psst!
Katso, miten upeaa intuitiivinen maalaaminen onkaan! Tällä videolla oma maalausguruni Flora Bowley doing her thing…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: