Hyvän haastattelun tunnistaa siitä, että se jättää jonkin uuden ajatuksen muhimaan. Tällaisen lahjan sain viimeksi juoksuvalmentajalta, ohimennen sivulauseessa. Hän kertoi, että jokaisessa juoksukoulussa on aina vähintään kaksi ihmistä, jotka ovat tulleet paikalle siksi, että vihaavat juoksua. Syykin on aina sama: “Haluan oppia pitämään juoksemisesta. Siinä täytyy olla jotain, koska se on niin suosittua.”

Nämä juoksuoppilaat ovat idoleitani. He muistuttavat siitä, mihin kaikkeen pystymme uteliaisuuden ja intuition voimalla. Miksi ihmeessä emme anna näiden voimien puskea meitä yhä uusille epämukavuusalueille? Koska se on niin pirun vaikeaa…

Käsi sydämelle – milloin viimeksi itse teit vapaaehtoisesti jotain, mitä et voi sietää? Tai olit valmis jopa maksamaan, jotta oppisit rakastamaan vihaamaasi asiaa?

Tehtävän vaikeuden voi testata miettimällä, mikä itsestä tuntuu vastenmieliseltä. Tämä on se helppo osuus. Listaan nopeasti, mitkä asiat saavat karvani nousemaan pystyyn: massatapahtumat, baaribiletys/pönötys, murtomaahiihto, venäjän kieli, uimahallit, Tallinnanlaivat, roskaruokaketjut…

Kaikki nämä ovat eittämättä myös varsin suosittuja, mutta olisinko silti valmis edes testaamaan mitään niistä? Vaikealta tuntuu.
Toisaalta, jos juoksuvalmentajan oppilaita on uskominen, inhokkinsa voi kääntää uudeksi intohimoksi hyvinkin nopeasti. Kuuden viikon treenien jälkeen viha oli vaihtunut rakkaudeksi – juoksuflow oli avannut uuden maailman!

Ehkäpä siis ensi kesänä löydän itseni festareilta vaaleanpunaisissa tunnelmissa. Ihan vain selvittämässä, mikä “se jokin” oikein on…