Kaikenlaisia kehohoitoja olen testaillut vuosien varrella, mutta näin vaikuttavaa en vielä koskaan. Tamperelaista fysioterapeutti Risto Santalaa kutsutaan Klingendahlin shamaaniksi. Vuoden alussa hän kutsui minut testaamaan hoitoaan Aamulehden haastattelun yhteydessä. Hoitopöydältä nousi muuttunut nainen…

Ennen hoitoa:
Kuka on tämä partasuinen mies, jota niin moni hyvinvointialan ammattilainen ja useampi julkkis hehkuttaa Instassaan? Ei sitä kenen tahansa fyssarin kanssa haluta yhteiskuvaan, joten tässä on nyt oltava jotain erityistä…

Näissä tunnelmissa aloin selvittää, kuka on Risto Santala ja mistä pöhinä hänen ympärillään oikein johtuu. Santalan nettisivuilla kerrotaan, että hänen erityisosaamistaan on lihaskalvokäsittely, lihasenergiatekniikat ja triggerpistekäsittely.

Nettisivuilta ei löydy paljon muuta tietoa, mutta kiinnostukseni herää jo tästä:

“Ainutlaatuisia hoitoja, jotka auttavat löytämään sisäisen voimasi, parantumaan ja kasvamaan kohti tietoisuutta ja rakkautta.”

Myös hinnastosta voi päätellä, ettei kyse liene ihan tavallisesta fysioterapiasta. Tunti Santalan käsittelyssä maksaa 240 euroa, mutta omaa vuoroa voi joutua odottamaan pitkäänkin. Nettisivuilla voi jättää yhteystiedot ja Santala ottaa yhteyttä, kun hoitoaikoja on saatavilla.

Kuuntelen Santalan syvähaastattelun Syvää Henkee -podcastissa ja olen vakuuttunut: tästä tyypistä on kirjoitettava iso henkilöjuttu! Luonnollisesti Aamulehteen, jotta paikalliset saavat tietää, millainen kehoguru Pyynikiltä löytyy.

Aamulehti innostuu heti juttuideasta ja pääsen laittamaan haastattelupyynnön tulille. Ilokseni saan saman tien myöntävän vastauksen, mutta yllätyksekseni Santala kutsuu minut testaamaan hoitoa ennen haastattelua. Näin saisin parhaiten käsityksen siitä, mitä hän tekee, hän perustelee. Olen samaa mieltä ja lähden kohti Klingendahlia jännittynein ja avoimin mielin…

Hoidon jälkeen:
Mitä ihmettä juuri tapahtui???

Tämä on ainoa ajatus muuten tyhjässä mielessäni tunnin hoitosession jälkeen.
Olo on yhtä pöllähtänyt kuin vastasyntyneellä, kun nousen hoitopöydältä.

Tunti hurahti hetkessä ja samalla sen aikana tapahtui uskomattoman paljon. Tuntui kuin keho olisi ollut salattu kartta, jota Santala luki suvereenisti. Hän paineli, venytti ja käänteli samalla, kun pyysi hengittämään syvään tai vaikkapa kääntämään päätä, katsomaan sivulle tai nostamaan käsiä liikkeiden mukana. Hän löysi suoraan kehoni “lukkiutuneet asetukset”, kuten lantiota vinoon vetäneet jumitukset ja vagushermoa kiristäneet yhteen liimaantuneet faskiat.

Keho päästi vihdoin irti ties kuinka vanhoista jännityksistä ja hoitopöydällä huomasin hekottavani ääneen, kunnes nauru vaihtuikin itkuksi. Jotakin vanhaa vapautui ja kehoon ja mieleen tuli tilaa olla se, kuka pohjimmiltaan onkin. Myös Santala muistutti, että tunteiden vapautuminen on täysin luonnollinen osa hoitoa.

Kovimmat jumitukset löytyivät niskasta ja niitä Santala hoiti sähköakupunktiolla. Lihasten nykiminen tuntui aluksi oudolta (ja okei, vähän pelottavaltakin), mutta vähitellen piintyneimmätkin jumit alkoivat hellittää ja lihakset rentoutuivat.

“Olet uusi ihminen hoidon jälkeen”, Santala sanoi.
Hän myös varoitti, että hoidon jälkeen voi tulla uusia mielihaluja, kun kehomieli-yhteys toimii nyt paremmin.

Tunsinkin muutokset kehossa välittömästi hoitopöydältä noustua:
Aivan kuin koko kehoni olisi linjautunut suoraksi ja ottanut sille kuuluvan tilan! Koko olemukseni lepäsi uudenlaisessa vakaassa ja levollisessa tasapainossa, hengitys virtasi vapaammin ja mieli oli tyyni ja kirkas.

Tunsin olevani vihdoin paikalla kotini kaikissa huoneissa.

Hoidon jälkeen kummalliselta tuntui myös se, etten ollut aiemmin edes tajunnut, että olin elänyt kehossani niin sanotusti puolivaloilla. Olin niin tottunut vääntyneihin linjauksiin ja kiristäviin asetuksiin, että ne olivat tuntuneet luonnollisilta.

Keho ja mieli todellakin tottuu kaikkeen, myös epämukaviin ja omaa itseä pienentäviin asetuksiin. Santalakin totesi, että on tavallaan siunaus, ettemme itse tiedosta, miten huonossa jamassa kehomme onkaan.

Omassa kropassanikin oli ollut tietämättäni lukkiutuneita lihasjännityksiä ja faskiakireyksiä, jotka olivat olleet aikanaan tarpeellisia selviytymismekanismeja, mutta päälle jääneinä omaa itseä rajoittavia. Kun näitä saatiin purettua, kehooni laskeutui syvempi rentous ja turvan tunne.

Sisäinen rajavartija is back!
Santala oli varoittanut uusista mielihaluista ja itselläni se oli ytimekkäästi: EI.
Aivan kuin sisälläni olisi käynnistynyt “NO bullshit”-turva-asetus. Pahimpien kireyksien hellitettyä hermostoni oli päässyt parempaan tasapainoon ja sen myötä tunsin sisäisen turvan. Turva taas mahdollisti yhteyden omaan voimaan eli terveen jämäkkyyden. Siinä missä aiemmin olisin selitellyt tarpeitani tai rajojani, kuten kieltävää vastausta juurta jaksain, nyt totesin ilman minkäänlaista haastetta tai syyllisyyttä: Kiitos ei!

Kehossani ei ollut enää tarvetta vääntyä kirjaimellisesti mutkalle muiden vuoksi kokeakseen turvaa, koska yhteys omaa sisäiseen turvaan oli avattu. Minun tehtäväni oli pitää se auki jatkossakin pysymällä omalla puolellani ja huolehtimalla rajoistani. Yhteys sisäiseen turvaan ja omaan voimaan kohotti myös itseluottamuksen uusiin sfääreihin. Tuntui mielettömältä tuntea kehossaan: Minähän selviän mistä tahansa nyt, kun oma rajavartijani on taas hereillä!

(Ja huom: Myös ihminen, joka on kirjoittanut kirjan nimeltä Matkaopas omaan voimaan, voi olla yhä samalla matkalla.. =))

❤

Vain tässä hetkessä voi olla turvassa
Alan oivaltaa, miten hermoston tasapainoinen vireystila luo turvallisuuden tunteen ja miten tasapainoinen hermosto taas vaatii kykyä olla läsnä – niin omassa kehossa kuin tässä hetkessä. Käsi ylös, kuinka moni meistä nykypäivänä on?

Siksi uskallankin väittää, että jokaisella on jonkinasteista hermoston yli- tai aliviritystä eli sisäistä turvattomuutta.
Jos elämme mielessämme tulevassa, suoritamme usein hermosto ylivireystilassa kohti kuvitteellista päämäärää (olkoon se sitten työpäivän tai minkä tahansa käsillä olevan projektin päättyminen – sitten saan levätä ja rentoutua!)
Jos taas mielemme on jämähtänyt menneeseen (aiempiin kokemuksiin ja niistä syntyneisiin uskomuksiin, kuten “muihin/elämään ei voi luottaa”), hermoston alivireys voi näkyä esimerkiksi alakulona, yksin pärjäämisenä ja kokemuksena, että elämä junnaa paikallaan.
Molempia yhdistää kokemus/uskomus, ettemme ole turvassa kehossamme tässä hetkessä.

Kun hermosto on yli- tai alivireyden selviytymistilassa, haemme turvan tunnetta erilaisten selviytymismekanismien avulla – tiedostamattamme tietenkin.
Toisilla se näkyy jatkuvana tekemisenä ja kyvyttömyytenä pysähtyä ja vain OLLA. Toisilla taas omien tunteiden pakoiluna, riippuvuuksina, ahdistuksena, kontrollin tarpeena… Joillakin taas täydellisyyden tavoitteluna, muiden miellyttämisenä ja hyväksynnän hakemisena… Jokaisella meistä on omat mekanismimme, joilla yritämme selviytyä takaisin turvaan eli palauttaa hermoston tasapainoon ja itsemme tähän hetkeen.

Santalan hoitokokemus muistutti siitä, että sisäistä turvattomuutta ei voi hoitaa vain mielen tasolla (esim. keskusteluterapiassa), koska kyse on kehon ja hermoston asetuksista. Eikä takaisin turvaan koskaan päästä pelkällä self-helpillä eli omin voimin. Mutta onneksi on ihmisiä, jotka osaavat lempeästi tuupata takaisin oikeille linjauksille ja omaan voimaan, takaisin tähän hetkeen…

Kiitos Risto, kun olet yksi heistä. ❤