Minulla on väliä

Kaksi vuotta sitten sain meditaation aikana selkeän kehotuksen: “Kirjoita kirja.”
Se oli ollut unelmani lapsesta lähtien, mutta vasta nyt unelman oli aika toteutua. Olin kantanut näitä aiheita sisälläni koko elämäni ja ne alkoivat virrata ulos… Tehtäväni oli vain tallentaa ylös sanat, joita pulppusi keskellä yötäkin. Tuntui kuin kirjani olisi syntynyt itsestään – se halusi yksinkertaisesti ulos sisältäni.

Ja nyt, kaksi vuotta myöhemmin, pitelen esikoiskirjaani käsissäni. Olen kuin hämmentynyt ja ylpeä äiti. Kirjani ei voisi olla kauniimpi… Sen sivuja koristavat kustantajani Cozy Publishingin Viola Virtamon ottamat upeat kuvat (Viola on myös suunnitellut ja toteuttanut kirjan ulkoasun, joka ylitti kaikki odotukseni.) Jokainen sivu huokuu kauneutta, lempeyttä ja rauhaa… Juuri niin kuin toivoinkin. ❤


Minulla on väliä – Matkaopas omaan voimaan on omistettu kaikille (liian) kilteille tytöille, jotka ovat kyllästyneet laittamaan muut itsensä edelle. Se on kaikille niille, jotka ovat pelänneet ilmaista omia ajatuksia, tunteita ja tarpeita. Niille, jotka ovat väsyneet olemaan se, joka aina kuuntelee, venyy, auttaa, odottaa ja ymmärtää muita. Ja on samalla salaa äärettömän ärsyyntynyt ja v****tunut koko maailmalle!

Jos tunnistat tästä itsesi, haluan vain sanoa: I feel you, sisko! ❤
Samalla varjoisalla polulla kulkeneena tiedän myös, että sieltä voi hypätä pois jo ennen kuin elämä siihen pakottaa (usein ei-niin-miellyttävällä tavalla..)

Minulla on väliä on paitsi oma henkisen kasvun tarinani, myös valmennuksellinen opas omaan voimaan. Se on tutkimusmatka omiin varjoihin, tukahdutettuihin tunteisiin ja rajoittaviin uskomuksiin, jotka ovat estäneet olemasta se, kuka oikeasti on. Se on löytöretki niihin tiedostamattomiin juurisyihin, jotka ovat uupumuksen taustalla.

Tämä kirja on tehty sille naiselle, joka on valmis muutokseen ja valmis sanomaan:
NYT on MINUN vuoroni!

En väitä, että matka omaan voimaan olisi mikään huviretki… Päinvastoin, omalle puolelleen astuminen vaatii kohtaamaan kaiken sen, mitä on aiemmin paennut kiltin tytön kestohymyn taakse. On uskallettava kohdata omat valheensa ja TUNTEA kaikki se, minkä on lakaissut piiloon (omaan kehoon). On myös uskallettava kertoa oma totuus, vaikka sydän hakkaa hulluna ja ääni tärisee.
Muuta tietä ei ole… Mutta ai että, millaisella voittajafiiliksellä jokainen otettu askel palkitaan!

Sillä mikään ei tunnu paremmalta kuin tulla nähdyksi ja kuulluksi omana, aitona itsenään.

Ja jotta voi tulla nähdyksi muille, on ensin tultava nähdyksi itselleen… On annettava itselleen kaikki se huomio, jonka on aiemmin antanut muille. On sallittava virran kääntyä vihdoin toiseen suuntaan ja sanottava omalle elämälleen “Kyllä, kiitos!” Ennen kaikkea on kanavoitava kerääntynyt ärsytys räjäyttämään padot, jotta vanhat roolit voivat huuhtoutua ja tilaa tulee uudelle.

Kuulostaako hyvältä suunnitelmalta?


Tilaa oma matkaoppaasi tästä linkistä, ja lähdetään yhdessä muutosmatkalle, tai ennemminkin kotimatkalle, oman sydämen äärelle.

P.S. Olisi ihana kuulla, millaisia oivalluksia ja tuntemuksia kirja herätti… Odotan jo innolla, että kuulen sinusta: kirsika@coretunne.com

❤ Tullaan myös yhdessä näkyviksi somessa, jotta samalla reissulla olevat sielunsiskot voivat löytää toisensa! Tägääthän siis kaikki kirjaan liittyvät postaukset #minullaonväliä @coretunne niin löydämme toisemme.

Matkakumppanisi,

Kirsi-Marja


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: