Miten sinulla menee juuri nyt? Hyvin vai huonosti? Vai jotain siltä väliltä? Teemme usein nopeita johtopäätöksiä siitä, mikä olotila ja tapahtuma on milloinkin “hyvä” ja “huono”. Kun lottovoitto osuu omaan arpaan, menee hyvin. Kun jalka murtuu, menee huonosti. Mutta entä jos hyvä osoittautuukin huonoksi ja huono hyväksi? Miten voimme tietää, onko elämän heittämä haaste lopulta huono vai hyvä juttu? Entä jos yllättävä takapakki osoittautuukin elämäsi lottovoitoksi? Tässä kolme esimerkkiä omasta elämästäni.

Lähes 18 vuotta sitten olisin sanonut, että nyt menee huonosti. Makasin masentuneena sängyssä enkä jaksanut tehdä juuri muuta kuin itkeä. Olin opiskellut itselleni filosofian kandin tutkinnon ja viettänyt vuosia ulkomailla, mutta minulla ei ollut mitään hajua siitä, mitä elämässäni tekisin. Mikään ei herättänyt intohimoa, mikään ei tuntunut miltään. Tuntui kuin olisin elänyt suuren harmaan merkityksettömyyden pilven varjossa. Vasta näin myöhemmin voin ymmärtää tämän mustan vaiheen merkityksen. Ilman tätä ajanjaksoa en olisi alkanut tehdä sitä, mihin tuo olotila minut pakotti: kirjoittaa. Tartuin kynään kuin pelastusrenkaaseen, koska silloin kirjoittaminen oli ainoa hyvältä tuntuva asia. Ja tuosta hetkestä lähtien olin tietämättäni ottanut ensimmäisen askeleen kohti etsimääni – omaa merkityksellistä tekemistä.

Yhdeksän vuotta sitten elämä heitti toisen pysäytyksen, tällä kertaa burnoutin muodossa. Olin antautunut hieman liiankin suurella intohimolla löytämääni merkitykseen eli toimittajan työhöni. Vuosi vuodelta työtahti toimituksessa vain kiihtyi ja yritin pysyä vauhdissa mukana. Näin ja koin itseni työni kautta – enkä halunnut tuottaa pettymyksiä (etenkään itselleni.) Pinnistelin olemattomilla yöunilla kunnes lopulta jouduin myöntämään itselleni ikävän totuuden eli omien voimavarojen loppumisen. Tunsin epäonnistuneeni täysin. Oikeasti tämä häpeällinen hetki tarkoitti sitä, että sain vihdoinkin levätä ja kirkastaa omat arvoni. Kuka oikeasti olen työroolini alla ja mikä on oikeasti tärkeää? Ilman uupumista en olisi löytänyt mindfulnessin pariin ja alkanut meditoida. En olisi löytänyt syvemmin oman itseni luo ja oppinut laittamaan omaa hyvinvointia käytännössä ykköseksi.

Reilu viisi vuotta sitten sain taas huonoja uutisia. Ääneni oli alkanut mystisesti käheytyä ja hiipua, ja lääkärissä siihen löytyi selitys: äänihuulenhalvaus. Kehoni oli jostain tuntemattomasta syystä kehittänyt tämän ongelman, jota silloin todellakin pidin sellaisena – ongelmana. Mutta tästäkin “ongelmasta” alkoi seurata monia hyviä muutoksia. Mitä enemmän fyysinen ääneni hiipui, sitä enemmän sisäinen ääneni vahvistui. Aloin kuulla omaa intuitiotani ja löytää rohkeuden seurata sitä. Ilman näitä “huonoja uutisia” en varmaan koskaan olisi irtisanoutunut turvallisesta vakityöstäni ja perustanut omaa yritystäni, Coretunnetta. Olin oppinut tuntemaan itseni taas syvemmin, löytänyt oman tapani tehdä töitä ja ilmaista itseäni.

Elämä on todellakin jatkuvaa aaltoliikettä, mutta ilman aallonpohjia ei ole myöskään huippuja. Kaikki on vain yhtä samaa ihanaa matkaa.
Joten kysyn uudestaan, missä kohtaa aaltoa ikinä oletkin: Mitä sinulle nyt kuuluu? ❤