Sanotaan, että käytämme vain murto-osan omasta kapasiteetistamme. Meillä olisi tahdonvoimaa, luovuutta ja rohkeutta vaikka mihin, mutta tyydymme mukavuusalueemme murusiin. Sama pätee kehoon.

Meillä olisi potentiaalia päästä varpaisiin, mutta useimmat käyttävät vain päätään – järkeillen, pohtien, murehtien, suunnitellen aamusta iltaan. Pää käy kuumana, mutta muu kroppa jää vaille huomiota, vieraaksi.

Monille treenikin on keino antaa jo valmiiksi ylikuumenneelle mielelle lisää pähkinöitä purtavaksi. Harmi vain, ettei pääsi aina tiedä omaa parastasi. Se osaa kyllä ehdottaa perusturvallisuuteen vetoavia järkiratkaisuja, mutta tietääkö se, mikä tekee sinut onnelliseksi?

On aika lopettaa ajattelu ja pysähtyä tuntemaan. Parhaat neuvot kuiskataan muualta kuin korvien välistä. Ensin hiljaa, vähitellen yhä kovempaa kunnes viesti menee perille.

Jumiutunut alaselkä tai lukkiutuneet hartiat tietävät liian suuret työpaineesi ennen mieltäsi. Jännittynyt pallea ja outo tunne vatsassa tietää ennen mieltäsi, ettei tämä suhde ole sinulle. Jännittyneet reidet tietävät ennen mieltäsi, ettei johonkin voi luottaa. Ja ne kuulut perhoset vatsassa tietävät ennen mieltäsi, että tässä on jotain pysähtymisen arvoista…

Keho tietää paljon enemmän kuin mieli haluaisi uskoa.

Jos olo tuntuu epämääräisesti oudolta, vastausta ei aina kannata hakea ensimmäisenä mieleltä. Se osaa kyllä tarjota tutut pikaratkaisunsa (”nyt on flunssakausi!” / ”kohta on viikonloppu/kesäloma!” / ”ikä ei tule yksin!”), mutta jos haluat löytää todelliset syyt pintaa syvemmältä, anna kehon kertoa ja ennen kaikkea tuntea.

Äläkä tyydy mihinkään muuhun vastaukseen kuin siihen, joka tuo helpottuneen, kevyen olon. Kehon kiitoksen siitä, että kuuntelit.