Muutin tänä keväänä takaisin Tampereelle, vanhaan kotikaupunkiini, asuttuani lähes 20 vuotta Helsingissä. Paljon on siinä ajassa ehtinyt virrata vettä Tammerkoskessa ja paljon muuttua. Vaikka rakastan myös Helsinkiä, en osannut arvata, miten positiivisesti vanha kotikaupunkini minut yllättäisi. 

Ainakin nämä kolme asiaa ovat Tampereella paremmin, väitän näin entisen pääkaupunkilaisen vinkkelistä.

1. Mikä kiire? Mikä melu?
Helsingin kiivaaseen rytmiin tottuneena leppoisampi meno vaati aluksi totuttelua. En ollut edes tajunnut, miten kovaa vauhtia kävelin – kunnes kuulin ensimmäisenä viikkona ruokakauppaan kiitäessäni ohikulkijalta ystävällisen huikkauksen:
”Ylinopeussakko!”

Totta. Eihän tässä oikeasti ollut kiire minnekään. Olin vain tottunut kiitämään muiden kiitäjien virrassa. Kesti hetken ennen kuin askeleeni rauhoittui manselaiseen tahtiin. Tuntui kuin olisin laskeutunut kiirettä ylläpitäneestä mielestä takaisin kehoon ja tähän hetkeen. Oivalsin, että hitaamminkin pääsee perille – ja kaiken lisäksi näkee myös maisemat.

Uuden rytmin lisäksi minut vastaanotti uusi ääniympäristö. Kodissani Kaukajärvellä kuului ääni, jota en ollut kuullut aikoihin. Nimittäin hiljaisuus.
Miten voikaan olla näin hiljaista, ihmettelin parvekkeellani. Helsingissä kantautui aina jostain liikenteen ääniä tai vähintään lokkien kirkunaa. Täällä kuulin tuulen huminan, linnun laulun ja omat ajatukseni. Jopa lokit liitelivät kaikessa rauhassa. Mikä lepokoti hermostolle.

 2. Naiset ensin!
Seuraavaksi ilahduin noustessani Nyssen kyytiin. Olin tottunut siihen, että Helsingin metrossa väki tunkee kiireellä sisään vaunuun (yleensä jo ennen kuin toiset ovat päässeet ulos.) Nyssen ovien auetessa olen taas saanut kokea jotain, mitä Helsingissä en koskaan todistanut. Moni mies on päästänyt minut kohteliaasti sisään ennen itseään lausuen sanat: ”Naiset ensin!”
Tämä on tapahtunut jo niin monta kertaa, että uskallan väittää, että Tampereen miehet ovat herrasmiesmäisyydessä valovuosia edellä stadilaisia.

Viimeksi Nyssen etuovella ”naiset ensin” totesi noin 12-vuotias nuorukainen! Helsingissä en kuullut lausetta kertaakaan 20 vuoden aikana.

3. Yleinen ystävällisyys
Bussikuskia tervehditään kyytiin noustessa ja usein vielä kiitetään pois jäädessä. Nysse jää odottamaan kyytiin juoksevaa eikä vedä ovia kiinni nenän edestä, kuten usein Helsingissä kävi. Lenkkipolulla vastaantulija katsoo usein silmiin, hymyilee ja huikkaa tervehdyksen. Avantouintilaiturilla jutellaan uudelle tulokkaalle kuin vanhalle ystävälle.

Ehkä elän vielä kuherrusaikaa vanhan kotikaupunkini kanssa, mutta tamperelaisten yleinen ystävällisyys on tehnyt jo nyt suuren vaikutuksen. Helsingissä kiire ja stressi sulkevat helposti omaan kuplaansa, mutta täällä lähimmäinen vielä huomataan. Ehkä hitaampi tahti ja hiljaisuus auttavat kuulemaan omaa sydämen ääntä ja kohtaamaan myös muut avoimin sydämin. Tamperelaiset ovat tainneet oivaltaa hyvän elämän salaisuuden…